Ajan antaminen itselle ja luovuuden kehittyminen

Olen pitkään miettinyt, kuinka ihmisen kasvu on oikeastaan yksi suurimmista elämäntehtävistämme. Tämä ajatus on saanut minut katsomaan omaa matkaani uudella tavalla ja pohtimaan, mitä kasvu oikeastaan tarkoittaa. Tänään aamulla kirjoitin ylös ajatuksia siitä, mitä kasvu voi tuoda elämäämme ja miksi se on niin keskeinen osa olemustamme. Ehkä tämä pohdinta resonoi myös sinussa, olitpa sitten omalla kasvupolullasi alussa tai jossain sen keskivaiheella.

Olen myös tullut yhä enemmän tietoiseksi siitä, kuinka luovuuden virta on kiinteästi yhteydessä kasvuun. Luovuus ei ole vain taiteen tekemistä. Luovuus on tapa elää ja olla läsnä itsessään. Se on tapa antaa itselleen lupa olla omana itsenään. Miettien ja kokeilen asioita ilman kiirettä ja toimien itsestään ohjautuen.

Luovuuden yksi peruspilari on ajan antaminen itselle. Rauhallisuus ja itsensä arvostaminen luo tilaa sille, mitä ei vielä tiedä. Se on avain, joka avaa oven kasvuun. Se ei aina ole suurta loistoa, se voi olla myös pieni hetki, jossa todella kuuntelee itseään ja palvelee itseään ja omia tarpeitaan. Ehkä kasvu, luovuus ja itselle luvan antaminen kulkevatkin käsi kädessä. Ne kulkevat juuri silloin, kun annamme itsellemme aikaa olla ja kasvaa omassa tahdissamme. Pysähdytään hetkeen ja unohdetaan mitä meidän ”pitikään” juuri nyt tehdä, jos siitä ei kenellekään vahinkoa synny.

Luova elämä tarvitsee vapautta ja rohkeutta. Luova elämä vaatii pysähtymistä kuolevaisuuden äärelle ihmettelemään. Luova minä. Millainen se on? Mitä tarkoittaa kasvaa ja kypsyä omaksi itsekseen? Eikö siinä ole elämäntehtävää kylliksi?

Vau, mikä ajatus! Elämäntehtävä! Oma kasvu! …eikö siinä ole tehtävää yhden elämän ajaksi? Tehtävää omassa kasvussa ja kehityksessä tullakseen juuri sellaiseksi kuin on tarkoitus tulla.

Luovuus minussa. Luovan elämäntaidon kehittäminen. Itsensä kuuntelemisen opettelu. Omien tavoitteiden löytäminen. Hyväksyä oma itsensä, oma  luovuutensa. Lopettaa itsensä tunkeminen johonkin muottiin, mihin ei sovi.

Löytää tasapaino elämään. Askel askeleelta. Mitkä kaikki asiat harraa vastaan?

Onko sinulla aikaa itsellesi?

Onko sinulla oikeasti aikaa itsellesi?

Onko sinulla levollista aikaa itsellesi? Aikaa, jolloin voit kehittyä ja jalostua.

Mistä itsensä kehittäminen lähtee?

Ajan suomisesta itselle. Turhan karsimisesta. Epäolennaisen erottaminen olennaisesta. Mikä on ”turhaa”, mutta tärkeää. Mikä on tärkeää, mutta ”turhaa”. Tunnenko syyllisyyttä siitä, että olen. Vai sallinko olemisen itselleni? Olemisen itseäni varten. Olenko lempeä itselleni ja armollinen?

Luovuus on tila, jossa olemme autenttisesti läsnä? Siinä yhdistyvät kykymme ja taitomme sekä ainutlaatuinen sisäinen maailmamme, jollaista ei ole kenelläkään muulla. Meidän oma luovuutemme tai opitut mallimme saavat meidät ajattelemaan asioista omalla tavallamme. Kummanko sinä valitset?

Luovuus on osa ainutkertaista persoonamme, jota kukaan ei voi meitä pois ottaa. Se säilyy kauheuksienkin keskellä. Se sykkii sydämessämme. Se saa meidät uskomaan, luottamaan ja rakastamaan. Se on aitouttamme parhaimmillaan.

Tilan on antaminen omalle luovuudelle ei ole helppoa, jos on suorittamaan tottunut. Koska silloin elämme helposti ulkoapäin ohjautuvaa elämää, teemme kaiken niin kuin ”pitää”.  Itsensä äärelle pysähtyminen vaatii rakkautta, lempeyttä, aikaa ja hyvän tahtomista itselle? Se vaatii myös luottamista. Luottamista siihen, että se mitä sisälläni tunnen hyväksi ja oikeaksi on oikein, jos se palvelee hyvää. Sanoivatpa muut mitä hyvänsä.

Luovuus vaatii taukoja. Luovuus vaatii pysähtymistä. Mutta tärkeimmäksi itse koen vapautumisen sisäisestä ja ulkoisestakin velvollisuudentunnosta, joka meihin voi olla syvään iskostunut ja juurtunut. On totta, että meillä on velvollisuutemme. Mutta mikä oikeastaan on pakko ja mikä on riittävän hyvää juuri minulle tai sinulle?

Mielestäni ehkä oman joustavuuden kehittäminen tulee keskeiseksi. Ja armollisuus itseä kohtaan. Mistä olemmekaan oman armottomuutemme perineet? Missä kohdin olemme joustavia ja missä ei? Siinäpä sitä on tasapainoilua elämän kiikkulaudalla kerrakseen.